tiistai 18. elokuuta 2015

The beginning

Mistä sitä aloittaisi...

Moi. Mä olen Mirva, 28-vuotias neljävuotiaan tytön äiti ja maailman ihanimman idiootin tuleva vaimo. Joillekin kaksi edellistä blogiani saattavat olla jo tuttuja. Pidin alunperin myöskin hääblogia, mutta tuo liitto kaatui kahden ihmisen erilleen kasvamiseen kymmenen teinivuosista alkaneen yhdessäolo vuoden jälkeen. Edelleen olemme kuitenkin hyviä ystäviä ex-mieheni kanssa ja jopa sulhaseni on hänen kanssaan ystävystynyt. Pidän myös Like a drift in a stream-blogia, mutta viime aikoina päivitysinto on ollut hyvin vähäistä.

Nyt kuitenkin kipinä sisällä on herännyt uuden elämän ansiosta.

Sulhaseni Dan kosi minua maaliskuussa ja hyvin pian päätettiin jo hääpäivä, joka on 26.08.2017. Ehdimme seurustelemaan ennen kihlausta vain kolme kuukautta, mutta kun kaksi aikuista ihmistä löytää rinnalleen sen itselleen täydellisen kumppanin, miksi jarrutella vain siksi, että "yhteiskunta" ei välttämättä hyväksy nopeita ratkaisuja parisuhteessa? Dan totesi, että fuck it ja pyysi minua vaimokseen, välittämättä muiden mielipiteistä. Ja minä vastasin myöntävästi. :)

Jaa miksi idiots? Koska se on meidän juttu. Voidaan olla toistemme seurassa juuri niin hassuja idiootteja, kuin vain ihminen pystyy olla. Nauretaan vesi silmistä valuen maailman tyhmimmille jutuille, joita kukaan muu ei tajua. :)

Mitä meidän häissä tullaan näkemään? Me molemmat rakastamme raskaan puoleista musiikkia ja Dan on koko ikänsä soittanut kitaraa ja ollut vuosia mukana eri bändeissä. Toki allekirjoittanut nauttii myös suunnattomasti esimerkiksi house-, trance- ja drum'n'bass-musiikista. Musiikki tulee siis olemaan suuressa osassa häissämme ja olemmekin jo "varanneet" ainakin laulajan laulamaan biisin, jonka tahtiin tanssimme häätanssin. Tätä biisiä en kuitenkaan koskaan tule paljastamaan, pidän sen salaisuutena... ;) Mutta sen sanon, että tällä biisillä on meille suunnattoman suuri merkitys. Livemusiikkia tullaan varmasti kuulemaan muutenkin, koska Danilla on laaja ystäväpiiri täynnä ihmisiä, jotka soittavat eri instrumentteja. Ehkä saatetaan itsekin pyörähtää lavalla... ;)

Morsian rakastaa pääkalloja ja tatuointeja, joten ainakin niitä tatuointeja vilkkuu häätyylissä toivottavasti monta... ;) Pääkalloja tulee satavarmasti kakkuun ja ehkä muuhunkin koristeluun.

Me emme mene naimisiin kirkossa, koska emme kumpikaan kuulu kirkkoon. Vihkiminen tapahtuu joko juhlapaikalla tai sen läheisyydessä ulkona (kunhan ei sataisi). Vaikka asumme Pohjanmaalla Kruunupyyssä, olemme päättäneet viettää häitämme omalla alkuperäisellä kotiseudullani Seinäjoella (itsehän olen nurmoolaanen, en seinäjokinen ;)). Tämä jo pelkän vaihtelunkin vuoksi ja myös siksi, että meidän vieraslistallamme on ihmisiä niin ympäri Suomen, että on vain reilua "tulla puolimatkaan" viettämään häitä.

Meillä on pyydettynä kuusi avustajaa hääpäivään. Kolme kaasoa ja kolme bestmania. Danin kaikki kolme "parasta miestä" ovat hänen pitkäaikaisia ystäviään, mukana hänen paras ystävänsä. Omat kaasoni ovat noin kymmenen vuoden aikana saatuja ystäviä, joista yksi on myös tyttäreni kummitäti. Yhden heistä olen tuntenut vain reilun vuoden, mutta on ehditty kokea yhdessä jo niin paljon, että hän oli ehdoton valinta yhdeksi kaasoistani. Kolmanteen tutustuin, kun odotin tytärtäni. Synnytimme kuuden tunnin välillä tyttäret, joista tuli vähän vahingossa toistensa kaimat ja onpa tämä kaaso iso syyllinen siihen, että yleensä tuon rakkaan kanssa tutustuttiin!

Olikohan siinä kaikki tarpeellinen näin alkuun? Nyt kun saisi vielä lukijoita... :D

Ai niin... Kaikille tiedoksi, että kyllä sieltä Tinderistä voi löytää jotain oikeasti todella hienoakin... ;)


3 kommenttia:

  1. No hei yksi ainakin ilmoittautuu lukijaksi! :D meille ei tule rokkihäät, vaikka aika rock-pariskunta ollaankin. Siksipä on ihanaa lukea toisten erilaisista häistä, eli mielenkiinnolla jään seuraamaan matkan etenemistä ^^

    VastaaPoista
  2. Ai niin, ja linkki mun vasta kanssa aloitettuun blogiin :)
    http://jotainvihreaablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kiva! :) Liityn myös lukijaksi sinne. :)

    VastaaPoista